Tulevat vanhukset ovat valmiita maksamaan hoivapalveluista, mutta haluavat asua kotona

Ylen aamu-tv:ssä keskusteltiin keskiviikkona 3.8.2016 vanhusten ja vammaisten palveluasumisesta. (YLE Areena, 2016) Suunnitteilla olevien valtiollisten säästötalkoiden myötä jo ehkä lähitulevaisuudessa vanhukset ja vammaiset saattavat asua saman katon alla. Aiheesta oli keskustelemassa Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja Satu Helin ja Kehitysvammaliiton toiminnanjohtaja Marianna Ohtonen. Helin Vtkl:stä näkee asiassa positiivisena puolena asiassa sen, että tällainen malli voisi edesauttaa joustavaa asiakkaan palvelutarpeen täyttymistä, kun asumiskriteerit eivät ole niin tiukkaan säädeltyjä. Helin ei usko, että tarkoitus on sijoittaa asiakkaita tällaisiin laitoksiin itseoikoisesti, vaan että kyseessä on vaihtoehtoinen asumismuoto. Ohtonen Kehitysvammaliitosta taas näkee asiassa jopa piilevän uhan, että vammaisia sijoitettaisiin jälleen laitoksiin, vaikka juuri ollaan samanaikaisesti suunnittelemassa, että tulevaisuudessa kukaan kehitysvammainen ei asuisi laitoksissa. Molemmat keskustelijat olivat yhtä mieltä siitä, asumisvaihtoehto on sellaisenaan ihan hyvä, mikäli asiakasta itseään on asiassa kuultu ja asiakas on tämän asumismuodon itse valinnut. 

Keskustelu herätti kuitenkin minussakin huolen siitä, ollaanko menossa takaisin laitosmaisiin asumisratkaisuihin ja pyritään sijoittamaan palvelun tarvitsijoita kustannussäästöjen perusteella keskitettyihin asumisyksiköihin sensijaan, että asiakas saisi asua haluamallaan alueella muiden kansalaisten joukossa? Arvotetaanko tulevaisuudessa lainkaan itsemääräämisoikeutta, johon liittyy läheisesti suojaamisen periaate, joka voidaan määritellä heikkojen erityisryhmään kuuluvien henkilöiden, kuten lasten ja juuri vanhusten, oikeudeksi saada suojaa sekä ulkopuolisten että heidän itsensä aiheuttaia oikeudenloukkauksia vastaan? Säilyykö ikäihmisillä itsemäärämisoikeus siinä asiassa, missä he haluavat asua ja millaisessa asumisyhteisössä?

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen vuonna 2013 (VATT tutkimus 173) tekemän tutkimuksen mukaan enemmistö tulevista vanhuksista haluaa asua kotona ja on valmis maksamaan vanhuspalveluista. Tulevien vanhusten hoivatarpeet ja -toiveet vaihtelevat kuitenkin suuresti. Valtion taloudellisen tutkimuskeskus VATT:n tekemän tutkimuksen mukaan merkittävimmät erot liittyvät valintaan omassa kodissa asuisen ja palveluasumisen välillä. (VATT 22.8.2013 viitattu 8.8.2016) Samaisen tutkimuksen mukaan valinta omassa kodissa asumisen ja palveluasumisen välillä riippuu suuresti palveluasumisen hinnasta. Toisin sanoen palveluasumisen kysyntään voidaan vaikuttaa palveluasumista koskevalla tukipolitiikalla. Merkittävä osa vastaajista kuitenkin haluaa kyseisen tutkimuksen mukaan asua omassa kodissaan, vaikka palveluasumista tuettaisiin.

Nykytilanteessa ikäihmisen on mahdollista saada yhteiskunnalta erilaisia palveluja kotona selviämisen avuksi. Erilaisten tukipalvelujen, asunnon ja sen ympäristön muutostöiden sekä asumista avustavien teknisten ratkaisujen turvin on mahdollista asua pitkään kotona. Kodissa tehtäviä tavallisimpia muutostöitä ovat THL:n mukaan kynnysten poistaminen, ovien levennykset ja tasoerojen luiskaamiset. Kodin muutostöiden suunnittelussa tulee aina ottaa ensin huomioon henkilön suoriutumiseen vaikuttavat tekijät. Useissa tapauksissa terveydenhuollon ammattilainen tekee suosituksensa asunnon muutostöistä sosiaalihuollolle tai vakuutusyhtiölle.(THL 21.8.2015 viitattu 8.8.2016)

Myös erilaiset apuvälineet liikkumiseen ja arjen askareisiin liittyen ovat kovin tavallisia ikäihmisen arkea helpottavia. Liikkumista auttavat muun muassa rollaattorit ja pyörätuolit. Arjen askareiden apuna voivat olla esimerkiksi erikoisvalmisteiset keittiövälineet, turvahälyttimet, varrelliset noukkijat, suihkutuolit ja vaikkapa tukikaiteet esimerkiksi pesutiloissa ja WC:ssä korotetut ja käsinojalliset pöntön istuimet.

Monilla ikäihmisillä on kuitenkin oma käsityksensä siitä, mitä palveluja ja mihin hintaan on kotiin tällä hetkellä saatavissa. Yhä useammalle ikäihmiselle tulee myös usein yllätyksenä tulorajat ja silloin oma käsitys ja yhteiskunnan päättäjien käsitykset toimeentulon riittävyydestä eivät kohtaa - palvelujen saaminen yhteiskunnan varoin voi monesti päättyä jo palvelutarpeen suorittamiseen. Pelkkä ikä kun ei anna oikeutta yhteiskunnan palveluiden käyttöön yhteiskunnan varoin, sen on moni ikäihminen saanut kuulla palvelutarpeen arvioinnin ja taksiseteleiden anomisen yhteydessä. Jos mummo putoaa sängystä ja hänet käydään auttamassa takaisin petiin, siitä laskutetaan. Siivouspalvelu, ateriat turvaranneke, kaikesta maksetaan erikseen, kirjoitti Helsingin Sanomatkin artikkelissaan 'Mitä vanhusten kotihoidossa oikeasti tapahtuu' 15.2.2015. Nykyisessä palvelumallissa kustannuksia on saatu siirrettyä vanhusten maksettavaksi, eikä säästyneitä varoja ole käytetty riittävästi Kotihoidon kehittämiseen, kirjoittaa Helsingin Sanomat.(HS, 15.2.2015)

Kun mietin nurkan takana tulevaisuudessa lähestyvää omaa eläkeikää, niin suuri huoleni on oma juuri tuo toimeentulo ja sen ajan yhteiskunnan tarjoama vanhuspalvelu. Mikäli me tulevaisuudessa joudumme maksamaan itse omista vanhuspalveluistamme, voi palvelu jää saamatta niukan eläkkeen takia. Vain tulevaisuus näyttää, mihin suuntaan vanhuspolitiikkaa ollaan Suomessa oikeasti nyt viemässä? 

Lähteet:
YLE Areena: http://areena.yle.fi/1-3648085 Vanhusten ja vammaisten palveluasuminen on muuttumassa
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT:
  http://www.vatt.fi/ajankohtaista/uutiset/uutinen/tulevat-vanhukset-ovat-valmiita-maksamaan-hoivapalveluista-mutta-haluavat-asua-kotona 
  http://www.vatt.fi/file/vatt_publication_pdf/t173.pdf    
  http://www.vatt.fi/julkaisut/uusimmatJulkaisut/julkaisu/Publication_6093_id/958 
THL: 
  https://www.thl.fi/fi/web/toimintakyky/apuvalineet 
  https://www.thl.fi/fi/web/toimintakyky/apuvalineet/oppimateriaali/laajennettu-tietopaketti-kuntoutusalan-opiskelijoille/asuminen 
HS: Mitä vanhusten kotihoidossa oikeasti tapahtuu? http://www.hs.fi/sunnuntai/a1423809755859 

   

Ikäihmiset jäävät digiyhteiskunnan jalkoihin

Kuva: Ylen uutisgrafiikkaa (YLE 6.10.2015)

Yle uutisoi lokakuussa 2015 (YLE 6.10.2015), että digiyhteiskunta unohtaa ikäihmiset. Kirjoituksessa todetaan, että palvelujen muuttuminen sähköiseksi on niin haasteellista, että moni pyytää lähisukulaisensa hätiin ja jatkaa, että tilanne voi muuttua haasteelliseksi niin autettavalle kuin auttajalle, kun palvelut karkaavat hyväkuntoisen ulottumattomiin. Samainen Ylen nettikyselyn tulos osoittaa, että vanhempien nettiasioiden hoitaminen on yleistä. Tulos osoittaa, että lähes 90 % vastaajista hoitaa vanhempiensa nettiasioinnin kokonaan tai osittain. 

Vtkl toteaa, että Suomessa on lähes 500 000 ikäihmistä (yli 65-vuotiasta), jotka eivät käytä tietotekniikkaa (vtkl.fi viitattu 7.8.2016). Yle taas kertoi toukokuussa 2016 (YLE , 6.5.2016 viitattu 7.8.2016), että lähes 400 000 suomalaiselta puuttuu pankkitunnukset. Samaan aikaan henkilöpalveluja karsitaan lähes kaikilta yhteiskunnallisilta osa-alueilta ja asiakkaat pakotetaan asioimaan netin kautta. Pankkitunnuksin kuitenkin pitäisin hoitaa asioinnit yhteiskuntaan päin. Verkkopankkitunnuksia käytetään siis myös sähköiseen tunnistautumiseen, mikä hankaloittaa asioiden hoitoa iäkkäiden puolesta, sillä käytännössä monia asioita ei voi netissä hoitaa toisen puolesta, mikäli tällä ei ole omia tunnuksia, kertoo Yle uutisessaan. (YLE 6.10.2015)  Pankit ovat 2000-luvulla lopettaneet jo lähes kokonaan myös käteiskassapalvelut konttoreissaan. Kelkasta ovat pudonneet varsinkin eläkeläiset, joille verkkomaailma on vieras. Ylen kyselyn mukaan yleisintä on juuri pankkiasioiden hoito vanhempiensa puolesta. Samoin on huomattu, että ikäihminen antaa mahdolliset pankkitunnukset myös läheisensä, kuten lastensa, käyttöön, vaikka niin ei saisi tehdä. Asiat on kuitenkin saatava hoidettua ja tällainen toiminta on hyvin yleistä.

Kuva: Ylen uutisgrafiikkaa (YLE 6.10.2015)

Kyselyyn vastanneista (YLE 6.10.2015) reilut 70 % ilmoitti, että vanhempien asioiden hoitoon netissä vaatii tunnin viikossa. Neljännekseltä meni 1-3 tuntia ja vajaalta viideltä prosentilta meni yli 3 tuntia viikossa. 

Muistan jo vuosien takaa tapauksen, jossa iäkäs rouva joutui ottamaan elämänsä ensimmäisen pankkikortin pankkikirjan poistuttua ja tuli takaisin konttoriin vielä silloiseen asiakaspalveluun automaatilla käytyään ja kertoi, että kortti on viallinen. Pankkivirkailijan kanssa käytiin automaatilla tarkastamassa, mikä oli vikana. Iäkäs asiakas latasi pankkikortin automaattiin ja kuiskasi tunnuslukunsa automaatille. "Ei se toimi, näettehän", sanoi iäkäs asiakas. Meille monelle digitaalisessa maailmassa eläneenä ovat useat asiat niin itsestään selviä, että unohdamme tyystin iäkkäiden ihmisten henkilökohtaisen palvelun tarpeen ja digitaalisen maailman ymmärtämisen vaikeuden. Vaikka ikäihmisellä olisi halu oppia sähköisiä toimintoja, voi olla lähes mahdoton saada kaikki ymmärtämään niiden käyttöä. Vanhus- ja lähimmäispalveluliittoon perustettiin kesäkuussa 2016 Ikäteknologiakeskus edistämään vanhusväestön nettiosaamista. Liiton selvityksissä samoin kuin Tilastokeskuksen tutkimuksissa on todettu, että vain joka neljäs 75-89-vuotias etsii itse tietoa netistä ja vain joka viides hoitaa itse pankkiasiansa ja kaikki kuitenkin haluaisivat olla itsenäisiä, kertoo Yle uutisessaan lokakuussa 2015.(YLE 6.10.2015) Tällaiset luvut osoittavat selkeästi, että sähköiseen palveluun on menty liian laajasti ikäihmiset unohtaen.


Iltalehti taas uutisoi viime perjantaina (IL 5.8.2016 viitattu 7.8.2016), että Nordea suunnittelee lopettavansa paperisten tunnuslukujen käytön ja tarjoaa asiakkailleen digitaalisia tunnuslukuja. Ne olisi ladattavissa lähinnä älypuhelimiin tai mikäli älypuhelinta ei olisi käytössä, pankki suunnittelee lähettävänsä näille asiakkaille tunnuslukulaitteen, johon voi ladata lukemattoman määrän tunnuslukuja.

Kaikki nämä yllämainitut tapaukset tietävät sitä, että monelle ikäihmiselle digihyppy tuntemattomaan voi olla lähes ylivoimainen. Sähköiset palvelut ja digitaaliset laitteet edellyttävät, että asiakas on perillä digitaalisen maailman saloista. Kukaan ei kuitenkaan ota huomioon, että kaikilla kansalaisilla ei ole mahdollisuutta tai kykyä asioida digitaalisesti. On tietenkin oletettavissa, että nykyiset työssä käyvät ihmiset osaavan ikäihmisinä käyttää erilaisia laitteita ja sähköisiä palveluja, mutta siihen on vielä aikaa. Pitää kuitenkin ottaa huomioon, että ikäihmiselle voi tuottaa hankaluuksia suoriutua eläkkeellä myös tulevaisuudessa digitaalisen maailman vaatimista tieto-taidoista, vaikka sen olisi työelämässä aiemmin osannut. Digitaalinen maailmankin muuttuu jatkuvasti ja selainpäivityksiäkin on viimeaikoinakin tullut melko tiheään.

Entäpä kun mietitään tasavertaista kohtelua kansalaispalveluissa, niin onko oikeutettua, että esimerkiksi pankkipalvelut eivät olekkaan enää välttämättä kaikkien tavoitettavissa? Olemmeko tyystin sivuuttaneet pankkimaailmassa tapahtuneet muutokset asiakaspalvelujen sähköistämistä ja hyväksyneet sen, että pankit ovat kokonaan liikelaitoksia, joiden tavoitteena on pelkkä voitto, ja että he voivat palvelukonsepteillaan määritellä ja rajata haluamansa asiakaskunnan, kuten ikäihmiset ja sillä siisti? Tulisiko pankkilaitoksien toimintaa säätää lailla niin, että kansalaisilla olisi jatkossakin oikeus päättää, asioiko pankin kanssa sähköisesti vai henkilökohtaisesti. Eikö kaikille tulisi olla mahdollisuus muuhunkin kuin sähköiseen asioimistapaan ilman, että palvelumuoto asettaa asiakkaat eriarvoiseen asemaan omaisuuden, kyvyn tai muun asiakkaan henkilökohtaisen ominaisuuden takia?

Ylipäätään palvelujen siirtäminen nettiin harmittaa ikäihmisiä. Esimerkiksi Eläkeliitto on ottanut kantaa perinteisten palvelujen säilyttämisen puolesta, kertoo Yle uutisessaan toukokuussa 2016 (YLE 5.1.2016 viitattu 7.8.2016). Eläkeliiton Karjalan piirin puheenjohtaja Esko Simonen kommentoi kyseisessä Ylen uutisessa, että ihmisiä ei voi pakottaa käyttämään nettiä. Varsinkin, jos joutuu käyttämään ulkopuolista apua, niin se ei ole mukavaa edes yksityisyyssyistä, hän jatkaa. Eläkeliitto ei kuitenkaan ole täysin vastahankaan Ylen kirjoituksen mukaan, vaan se kannustaa jäseniään opettelemaan atk-taitoja.

On hieman huvittavaa huomata, että moni hyvää tarkoittava taho kertoo nettisivuillaan eri info-sivuillaan muun muassa tietokoneen käyttöopastuksista, miten liikkua netissä ja tietenkin miten hankkia ensimmäinen tietokone! Jossain lehtihaastattelusta muistan lukeneeni tänä kesänä, että monia ikäihmisiä ärsyttää se, että kaikkialla lehtijutuissa ja monissa asiapapereissa lukee "lue lisää netistä" tai "lisätietoja netistä". Entäs jos ei ole netinkäyttöön mahdollisuutta? Puhutaan, että eläkeläisillä nykyisin ja tulevaisuudessa parempi toimeentulo kuin aiemmin, mutta on kuitenkin selvä totuus, että kaikillä ikäihmisillä ei ole varaa hankkia kalliita tietokoneita ja ohjelmia.

Entä kuka tavoittaa ja opettaa ikäihmiset tietokoneen ja internetin ihmeelliseen maailmaan? Kenellä on resursseja opettaa yksin kotona asuvan ja nippa nappa toimeentulevan mummon tai papan, miten hankkia oma tietokone ja miten sitä käytetään? Mikäli esimerkiksi yksinäisen ikäihmisen tietokonemaailman salojen opettaminen ja kouluttaminen on vain kansalaisjärjestöjen ja muiden vapaaehtoistoimintojen varassa, niin pelkäänpä, että huomattava osa ikäihmisistä unohtuu ja jää jalkoihin tässä digimaailmaan ryntäämisessä. Samaa mieltä on myös Vanhus- ja lähimmäispalveluliiton erityisasiantuntija Lea Stenberg, joka ihmettelee Ylen kirjoituksessa (YLE 6.10.2015) sitä, mihin vanhukset on unohdettu digitalisoinnissa. Stenbergin mukaan Ruotsissa on jo huomattu, että ikäihmisten syrjäytyminen digiyhteiskunnasta ei ole ohimenevä ongelma, vaan kahtiajakautuminen jopa syvenee ajan kanssa. Vapaaehtoiset tekevät hienoa työtä, mutta jos tietokonetaidot ovat kansalaisvelvollisuus, niin voiko se olla pelkästään vapaaehtoisten varassa, kysyy Stenberg. Itse en voi kuin kuin kysyä, milloin Suomessa herää se todellisuudentaju, että kaikki toiminto ei voi olla kokonaan sähköistä?

Lähteet:
http://yle.fi/uutiset/digiyhteiskunta_unohtaa_ikaantyneet__asioiden_hoito_siirtyy_lapsille/8343745 
http://yle.fi/uutiset/en_mina_viitti_opetella_painamaan_nappyloita__moni_ikaihminen_vierastaa_verkkopankkia/8854761 
http://yle.fi/uutiset/nordea_lopetti_kateisen_kasittelyn__ikaihmisten_on_pakko_opetella_kayttamaan_pankkiautomaattia/8572592 
http://www.vtkl.fi/fin/kampanjat/seniorsurf/ 
http://www.ykliitto.fi/yk70v/kulttuurinen/monikulttuurisuus 
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016080522005399_uu.shtml 
http://www.valli.fi/ikateknologiakeskus/ 

"Minulla on ikävä itseäni" - 193 000 yksilöllistä etenevän muistisairauden tarinaa

Kirjailija ja tutkija Lisa Genova (s.1970) on Harvardin yliopistosta valmistunut neurotieteiden tohtori. Hän on tutkinut muun muassa masennuksen, Parkinsonin taudin, huumeriippuvuuden sekä aivohalvauksen jälkeisen muistinmenetyksen mole-kyylisiä syitä. Hän kirjoitti esikoisromaaninsa Still Alice (2007), joka on palkittu syväsukellus Altheimerin taudista kärsivän ihmisen mieleen. Kirjassa Genova kuvaa fiktiivisen henkilön, Alicen Howlandin, elämää hänen sairastuttuaan parantumattomaan Alzheimerin tautiin. Se on silmät avaava kertomus taudista, jossa yhteydet katkeavat, eivätkä paikat ja ajat, sanat ja kasvot enää löydä toisiaan. Genova kuvaa poikkeuksellisesti muistisairaan Alicen omasta näkökulmasta taudin etenemistä. 

Alice on viisikymmenvuotias kognitiivisen psykologian professori, arvostettu luennoitsija, verbaalisesti lahjakas ja työlleen intohimoisesti omistautuva älykäs nainen. Hetkessä Alicen elämä muuttuu, kun hän huomaa juoksulenkillään, että kaikki ei ole nyt kunnossa. Alice tajuaa, että vaikka hän tietää, missä kohtaa hän tutulla juoksureitillään on, hän ei silti saa päähänsä, miten löytäisi reitin takaisin kotiinsa. Sumuinen ajatuksenjuoksu hämmentää Alicea, sillä hän samanaikaisesti tiedostaa ongelman, mutta ongelmanratkaisun tavoittaminen tuntuu tuottavan selkeästi enemmän ponnistelua, kuin sen pitäisi. Myöhemmin hän huomaa myös muita selkeitä muistikatkoksia päivärutiiniensa keskellä ja ymmärtää lopulta hakeutua lääkäriin, jossa hän saa diagnoosin parantumattomasta Alzheimerin taudista. Elämä sellaisena kuin Alice sen tunsi, ei tulisi enää olemaan entisenlaisensa ja hän alkaa valmistautua tulevaan. Hän luo tietokoneelleen tiedoston, jonka nimi on "Perhonen", sillä perhosella on Alicelle erityinen merkitys ja muisto. Tiedostoon hän tekee itselleen ohjeet siltä varalta, ettei enää pysty vastaamaan tärkeisiin päivittäisiin kysymyksiin, jotka hänelle ilmestyvät joka päivä hänen kommunikaattoriinsa. Hän uskoo, että vaikka kaikki muu katoaisi hänen aivoistaan, hän ei unohtaisi perhosen merkitystä.

Taudin edetessä Alice ymmärtää itse, ettei muista ja se siinä onkin riipaisevinta: "Minulla on ikävä itseäni". Alussa jotkin hetket ovat parempia, mutta tauti syö aivojen synapseja salakavalasti ja iskee yhä uudestaan. 

"Eikä minulla ole mitään valtaa siihen, mitkä eiliset säilytetään ja mitkä poistetaan. Tämän taudin kanssa ei käydä kauppaa. En voi tarjota sille Yhdysvaltain presidenttejä omien lasteni nimiä vastaan. En voi antaa sille valtioiden pääkaupunkien nimiä ja säilyttää muistoja miehestäni." (Edelleen Alice,2010)

Alzheimerin tauti on yleisin muistisairaus. Ikä lisää sairastumisen riskiä, mutta joskus tauti voi tulla jo keski-iässä. Arvioidaan, että Suomessa on vähintään 70 000 Alzheimerin tautiin sairastunutta. Muita merkittäviä riskitekijöitä sairastumiselle ovat muun muuassa taudin esiintyminen suvussa (perinnöllisyystekijät), aivoverenkierron sairaudet sekä sydän ja verenkiertosairauksien vaaratekijät, kuten korkea kolesteroli ja verenpaine varsinkin keski-iässä. (Käypähoito, 2010)

Muistiliitto kertoo tiedotteessaan 23.5.2016, että muistisairaat ihmiset ovat moninainen ryhmä, joita yhdistää sairauden nimi - eikä aina sekään. Muistisairauden diagnooseja tunnetaan kymmeniä ja oireet ja eteneminen vaihtelevat. Edelleen Muistiliiton mukaan, sairastuneita henkilöitä on Suomessa arviolta 193 000 (Viramo & Sulkava 2015), joista jokaisella on yksilöllinen elämäntilanne. Voidaan siis sanoa, että sairauteen ja elämäntilanteeseen liittyviä tuen tarpeita on 193 000 erilaista, johon voidaan vielä lisätä heidän läheisensä, niin luku on suurempi. Siitä huolimatta vain harvalle laaditaan yksilöllinen kuntoutussuunnitelma, eikä varhaiskuntoutuspalveluita ole kehitetty vastaamaan kunkin omanlaisiin tarpeisiin. (Muistiliitto, 23.5.2016)

THL:n tilastoraportista käy ilmi, että sosiaali- ja terveydenhuollon laitospalveluissa, palveluasumisessa ja säännöllisessa kotihoidossa oli vuoden 2009 lopussa yhteensä noin 36 000 jotakin muistisairautta sairastavaa asiakasta. Se on tilaston mukaan lähes neljäsosa kaikista asiakkaista. Suhteellisesti eniten muistisairaita asiakkaita oli saadun tiedon mukaan terveyskeskusten vuodeosastoilla, joissa yli puolella asiakkaista oli diagnosoitu muistisairaus. Vähiten muistisairaita todetaan ko. tilastoraportissa olleen erikoissairaanhoidon laitoshoidossa. Vuosituhannen alusta muistisairaiden asiakkaiden määrä on lisääntynyt yli 10 000 asiakkaalla. (THL, Tilastoraportti 12/2011, 17.3.2011)

Entä millaisia ennakkoluuloja ja yleistyksiä muistisairauksiin liittyy? Yksi on Muistiliiton mukaan se, että muistisairaus olisi pelkästään tuhoava sairaus. Se ei kuitenkaan pidä paikkansa. Muistisairaat ihmiset kokevat vakavasta sairaudesta huolimatta niin positiivisia tunteita, kuten onnellisuutta, toiveikkuutta ja iloa, kuin negatiivisesikin luettuja emootioita, kuten pettymystä, avuttomuutta ja huolestuneisuutta. (Muistiliitto 23.5.2016)

Koska muistisairaan diagnoosi ei määrittele tuen tarpeita, tulee ne määritellä sairastuneen ja hänen läheistensä kanssa yhdessä. Muistisairasta ihmistä ei voi ajatella hoivan kohteena, vaan yksilöllisenä ja tasavertaisena toimijana sekä oman elämänsä suunnittelijana. (Muistiliitto 23.5.2016)

"Muistisairaat ihmiset ja heidän läheisensä toivovat, että tuttu, hyvä arki jatkuu sairastumisesta huolimatta. Arjen toimintakyvyn tukemiseksi tarvitaan palveluita ja tukitoimia, joista kuntoutuksella on erittäin suuri merkitys. Myös muistisairaiden ihmisten kuntoutustarpeet tulee huomioida soterakenteita uudistettaessa" muistuttaa Muistiliiton asiantuntija Olli Lehtonen.

Suomen muistiasiantuntijat ry:n ETNIMU-projekti 2015-2017 (Etnistaustaisten ikääntyvien ihmisten aivoterveyden edistäminen) on hyvä esimerkki yksilöllisen hoidon kehittämisestä maassamme. Projektin esitteessä todetaan, että muistisairaan ihmisen hyvä elämänlaatu edellyttää hänen taustansa ja tapojensa tuntemista, kuten kielen, perhesuhteiden, koulutuksen, työhistorian, verkostojen, ruokatapojen, uskonnon ja muiden tapojen tuntemista.

Kun jo aiemmin todettiin, että maassamme on 5,5 miljoonan asukkaan joukossa 193 000 (Viramo & Sulkava 2015) muistisairauteen sairastunutta. Samaan hengenvetoon on huomioitava juuri ETNIMU-projektin esille tuoma tärkeä seikka, että Suomessa on 310 000 (Tilastokeskus 2014) vieraskielistä ihmistä, joista 10 900 (laskettu sama prosenttiosuus kuin koko väestöstä) henkilöllä on etenevä muistisairaus. On siis erittäin tärkeää kehittää myös tämän osa-alueen tietämystä ja tuntemista, jotta voisimme toteuttaa yksilöllistä hoitoa maassamme. ETNIMU-projekti painottaa, että monikulttuurisuuden osaamisen vahvistaminen ja näkyväksi tekeminen lisäävät ymmärrystä ja arjen suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan sekä auttavat näkemään erilaisuuden rikkautena. (ETNIMU-projekti 2015-2017)

ETNIMU -projektin leiripäivät toukokuussa 2016                         

ETNIMU -projekti leireili 2.6-3.6.2015

193 000 erilaista ja yksilöllistä elämäntarinaa ja näistä jokainen on ehdottomasti yhtä arvokas ja merkityksellinen kuin kenen tahansa muunkin.

Suosittelen:

Muistisairaiden ihmisten hyvinvoinnin edistäminen:

 http://www.muistiasiantuntijat.fi/tuemme.php?udpview=1470773952  

ETNIMU-projekti 2015-2017:

 http://www.muistiasiantuntijat.fi/kehitamme.php?udpview=etnimu-projekti-2015-2017 

Genova, Lisa; Edelleen Alice 2010  ISBN 978-951-0-35834-4 (alkup. Still Alice, 2007), kaunokirjallisuus, käännöskirjallisuus (284 sivua) 

Lähteet:

Genova, Lisa; Edelleen Alice 2010 (alkup. Still Alice, 2007)

Suomalainen lääkäriseura Duodecim / Käypä hoito: 

 http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus;jsessionid=81F53A7B0AAB0D35CFD43945F4A71195?id=nix01595 

Muistiliitto ry:

 http://www.muistiliitto.fi/fi/alasivut/ajankohtaista/193-000-tarinaa-jokainen-muistisairas-ihminen-kokee-sairautensa-eri-tavalla/

THL:

 https://www.thl.fi/fi/tilastot/tilastot-aiheittain/ikaantyneiden-sosiaalipalvelut/muistisairaat-asiakkaat-sosiaali-ja-terveyspalveluissa

Suomen muistiasiantuntijat ry: 

 http://www.muistiasiantuntijat.fi/kehitamme.php?udpview=etnimu-projekti-2015-2017 

 http://www.muistiasiantuntijat.fi/media-files/SUMU_ETNIMU_esite.pdf  

Robotisaatio - uhka vai mahdollisuus ikääntyneiden hyvinvointipalveluissa?

Olisitko tulevaisuudessa valmis antamaan palvelurobotin hoitaa ikääntynyttä itseäsi tai lähimmäistäsi ? Vai haluaisitko inhimillistä ihmisen tuottamaa hoitoa ja huolenpitoa? Toisaalta, onko tällaiselle vastakkainasettelulle lainkaan tarvetta, sillä
voisiko robotisaatio ollakin tulevaisuuden oleellinen ja oiva osa uudistuvaa
hyvinvointipalveluiden kokonaisuutta? Mitä asiasta ovat mieltä eri tutkijat ja millaisia tutkimuksia ja yhteistöitä asian tiimoilta on meneillään Suomessa?

Robottihylje Paro "hoivatyössään".

Robottiautomaatiota ja robotteja on jo pitkään ollut käytössä sosiaali- ja terveydenhuollossa mm. robottikirurgiassa, lääkkeiden jakelussa ja kuljetuksissa, proteeseissa, kuntoutuksessa, ruokailun apuvälineenä, esineiden nostamisessa ja kognitiivisessa avustamisessa. Myös terapiaa varten on erityisesti muistisairaille kehitetty robottihylje Paro (Sosiaalialan työnantajat ry, 2016). 

Robottiteknologia kehittyy jatkuvasti ja tutkimukset palvelurobottien kehittämiseksi sekä niiden mahdollisuudesta käyttää vanhustenhoidossa on nykypäivää sekä samalla tulevaisuutta. Olisiko palvelurobotti sitten korvaava hoitotyöntekijä vai avustaisiko se inhimillistä hoitotyöntekijää niin, että se vapauttaisi hoitohenkilökuntaa varsinaiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen hoidettavan kanssa? 

On varmasti oikeutettua pohtia, uhkaako tulevaisuuden robotisaatio viedä hoitohenkilökunnan työpaikkoja ja heikentyykö mahdollisesti potilasturvallisuus vai luoko se mahdollisuuden parantaa hyvinvointipalveluita niin, että toisarvoiset, vaikkakin tärkeät, työt teetettäisiin robottien avulla ja varsinaista inhimillistä läheisyyttä ja kosketusta omaavaa hoitotyötä voitaisiin lisätä nykyisestä?

Robotisaatioaktivisti Christina Andersson Robotics Finland'ista esitteli sosiaalisen Zora-robotin MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa (14.7.2016). Zora-robottin nähtiin ohjelmassa suorittavan aamujumppaohjelman. Zora-robottia seuraamalla voi tehdä jumppaohjelman eri tasoisen kuntoilijan mukaan - ohjelmassa esitettiin tuolilla suoritettavia perusliikkeitä musiikin kera. 

Christina Andersson esitti myös mielenkiintoisen vision hoitotyön kehittämisestä robotisaation avulla. Hän kuvaa tulevaisuuden hoitotyön muuttuvan sellaiseksi, missä robotteja voidaan käyttää apuna mm. logistiikan, lääkejakelun ja erilaisten kirjaamistehtävien töissä, kirjojen lukemisessa ja hoitohenkilökunta voisi käyttää vapautuvia resursseja luovempaan ja inhimillisempään hoitotyöhön, johon tällä hetkellä hoitohenkilökunnalla on entistä vähemmän aikaa. Mikäli sosiaali- ja terveydenhuollon robotisaation kehitys menisi Anderssonin kuvaamaan suuntaan, olisi kehitys varmastikin tervetullut muutos. Tämän tapaisella kehityksellä ei hoitotyöpaikat välttämättä vähenisi, mutta toimenkuvat muuttuisivat merkittävästi. 

Elinkeinoelämän keskusliiton 2015 järjestämässä Vaasan yliopiston ja ammattikorkea-koulujen koulutuksen suunnittelijoille ja kehittäjille suunnatussa työpajassa Andersson
myös totesi, että robotisaatio on isompi asia kuin Internet oli aikoinaan. Työpaja oli osa EK:n koordinoimaa Digitalous ja korkeakoulutus -hanketta, joka tuottaa näkemystä digitalisaation aiheuttamista muutospaineista osaamiseen ja koulutukseen. Osaamisen ja koulutuksen muutokseen vastauksia etsivässä hankkeessa on EK:n lisäksi mukana Aalto-yliopisto ja Laurea-ammattikorkeakoulu.(EK, 2015)


Myös Elinkeinoelämän keskusliitto on samalla kannalla Anderssonin kanssa siitä, että robotit eivät veisi ihmisiltä töitä, mutta työ kyllä muuttuisi. EK totetaa, että hoitotyössä robotiikkaa hyödynnetään yhä enemmän ja että robottien panosta tarvitaan esimerkiksi käyttäjäystävällisten apuvälineiden kehittämisessä vanhustenhoitoon. EK:n asiantuntijan Marita Ahon mukaan hoitotyön opettamisessa on menossa iso murros. Aho sanoo myös, että on irrottauduttava siilomaisesta ajattelusta ja edettävä kohti laaja-alaisempaa, ihmiskeskeisempää ja ilmiöpohjaisempaa tapaa ratkaista hoitotilanteet.(EK, 2015)

Oxfordin yliopiston tutkijat ovat selvittäneet ja laskeneet millä todennäköisyydellä eri ammatit häviävät tai niiden sisältö muuttuu olennaisesti 10-20 vuoden sisällä. Kyseistä tutkimusta on HS:n mukaan Suomeen soveltanut Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA. Sen mukaan digitalisaatio uhkaa yli kolmannesta Suomen ammateista. Ihminen pärjää kuitenkin kuulemma parhaiten luovuutta, sosiaalisia taitoja ja motorista näppäryyttä edellyttävissä tehtävissä. Oxfordin tutkijat ovat määrittäneet yhdeksän aihealuetta, joissa ihminen päihittää robotin ylivoimaisesti ja ne ovat tutkimuksen mukaan omaperäisyys, taiteelliset taidot, muiden avustaminen ja ihmisistä huolehtiminen, neuvottelu, suostuttelu, sosiaalinen havaintokyky, ahtaa työolot ja hankalat asennot, sorminäppäryys ja manuaalinen näppäryys (HS, Ura&Raha,2016).

Jos miettii Oxfordin tutkijoiden tutkimustuloksien perusteella hoitotyön muuttumista entistä enemmän robottien tekemäksi, ei tällainen visio ole liene toteutumassa aivan pienellä aikavälillä eikä ilman perustavaa laatua tehtyjä tutkimuksia. Hoitotyö kun edellyttää tulevaisuudessakin edelleen kiistatta mm. neuvottelu-, suostuttelu- ja sosiaalista havaintokykyä, muiden avustamistaitoa sekä ihmisistä huolehtimistaitoa, puhumattakaan tutkijoiden määrittämistä muista aihealueista, joissa ihminen päihittää robotin. Robottien käyttäminen muussa hoitotyössä esiintyvissä tehtävissä kuitenkin vapauttaisi henkilökunnan luovempaan, sosiaalisempaan ja inhimillisempään hoitotyöhön, joita peräänkuulutetaan päivittäin julkisessa keskustelussa puhuttaessa vanhusten hyvinvointipalveluista.

Hyvinvointipalveluita ja robotimaatiota pohdittaessa, on myös otettava monia muitakin näkökohtia huomioon. Robotit ja hyvinvointipalvelujen tulevaisuus (ROSE) -hankkeen tilanneselvitys 2015 toteaa, että hanke tutkii monitieteisesti palvelurobotiikan mahdollistavat tuotteiden ja palveluiden innovoinnin ja hyvinvointipalveluiden uudistumisen erityisesti ikääntyvän väestön tarpeisiin. Tilanneselvityksessä kerrotaan, että palvelurobotiikkaa on tärkeää tarkastella monista eri näkökulmista ja eri tasoilla, yksittäisestä käyttäjästä aina systeemitasoon asti, jotta voidaan varmistaa palvelurobotiikan järkevä ja vaikuttava käyttö. (ROSE-konsortio, Tilanneselvitys 2015)

Selvityksessä myös todetaan, että Eurobarometri (2012) -tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista ja kolme viidesosaa eurooppalaisista ajattelee, että robottien käyttö tulisi kieltää lasten, vanhusten ja vammaisten ihmisten hoidossa. Jopa 84 % suomalaisista vastaajista kokee epämukavana, että robotti hoitaisi omia lapsia ja ikääntyneitä vanhempiaan, ja vain 7 % hyväksyisi robottihoitajan. Tosin selvityksessä mainitaan toisesta kyselytutkimukseen osallistuneesta 2000 ihmisen kokoisesta ryhmästä , jossa havaittiin, että erityisesti ikääntyneet ihmiset haluavat robotin avukseen, jos se auttaisi heitä säilyttämään itsenäisen toimintakyvyn. Ihmishoitaja koettiin silti mieluisammaksi kuin robottihoitaja. Robotit hyväksytään selvityksen mukaan helpommin, mikäli niiden koetaan työskentelevän ihmisten rinnalla eikä korvaavan ihmisiä. ROSE-tutkimuksessa todetaankin hoitoalan olevan haasteellinen, johtuen eettisten, lainsäädännöllisten ja sosiaalisten tekijöiden keskeisestä asemasta. (ROSE-konsortio, Tilanneselvitys 2015)

Entä mikä on vastuukysymys, mikäli robotteja käytettäisiin hoitotyössä? Myös tätä seikkaa ROSE-hanke selvittää ja tutkii. Tutkimuksissa pohditaan, miten vastuu jakautuisi laitevalmistajan, käyttöönottajan, hoitohenkilökunnan ja lainsäätäjien kesken. Mahdollinen robotteihin ohjelmoitava moraalinen päätöksenteko arvelluttaa tutkijoita ja kysymys on selvityksen mukaan kiistanalainen. (ROSE-konsortio, Tilanneselvitys 2015)


Kaikesta päätellen, robotisaatio on tulevaisuutta myös ikääntyneiden hoivapalveluissa. Millaiseksi sen osuus ikääntyneiden hoidossa muodostuu, on pitkälle kiinni tutkijoiden ja asiantuntijoiden hankkeiden ja tutkimusprojektien loppulausunnoista ja päätelmistä. 


Itse katsoisin robotisaation olevan enemmäkin mahdollisuus kuin uhka, mutta kuten ROSE-konsortiossakin on todettu, on paljon eri tekijöitä, joiden vaikutukset on huolella selvitettävä ennen robottien laaja-alaista käyttöönottoa ikääntyneiden hyvinvointipalveluissa. Kokemukset palvelurobottien käytöstä ovat vielä myös melko pieniä otoksia, joten niitäkin tulisi lisätä, jotta saataisiin laajempaa käyttökokemustietoa. Lisäksi hoitoalan koulutuksia on kehitettävä ja lisättävä muuttuvan toimialan mukaiseksi niin alalla jo toimiville kuin uusille tulokkaille, jonka myötä hoitoalan digitalisoituminen voisi houkutella uusia työntekijöitä ja lisätä myös alan houkuttelevuutta omalta osaltaan. 


Lähteet:
http://www.sosiaaliala.fi/robotit-marssivat-myos-hyvinvointipalveluihin/  http://www.aka.fi/globalassets/33stn/tilannekuvaraportit/tech-kyrki-robotiikkahyvinvointi-jaterveyspalveluissa_20160104.pdf 
https://vttblog.com/2016/03/15/palvelurobotiikkaa-ikaantyvan-vaeston-avuksi-avaimena-kayttajalahtoinen-yhteiskehittaminen/
http://www.innohoiva.fi/tuote/paro-hyljerobotti/
http://www.hs.fi/tiede/a1362731706918
http://ek.fi/ajankohtaista/uutiset/2015/04/29/robotit-eivat-vie-tyota-ihmisilta-mutta-tyo-muuttuu/
http://zorarobot.fi/robotti/seniorit/
http://www.hs.fi/ura/a1451969493383 
http://yle.fi/uutiset/hoitorobotit_kiiruhtavat_vanhustyohon/6140646
https://www.tehy.fi/fi/system/files/mfiles/luentomateriaali/2016/robotit_ja_hyvinvointipalveluiden_tulevaisuus_-_ville_kyrki_id_1944.pdf
http://yle.fi/uutiset/hoitorobotti_jai_alypuhelimen_jalkoihin__lapimurto_vaatii_uusia_ominaisuuksia/8041163
http://markkinointi.laurea.fi/Kehittaja_1-2016/#/article/14/page/1-1
https://www.laurea.fi/tiedotteet/Sivut/Kehittaja-lehti-Robotit-ja-hyvinvointipalvelujen-tulevaisuus.aspx

Käsitteitä:

"Konsortio: Konsortio on yritysten jonkin erityisen, tilapäisen hankkeen toteuttamista varten muodostama projektiorganisaatio. Konsortio voi olla juridiselta muodoltaan tilapäinen työyhteenliittymä. Suurissa projekteissa se voi olla myös yhtiö, kuten avoin yhtiö tai osakeyhtiö. Projektin tarkoitus on tyypillisesti yhteisen tutkimus- ja tuotekehittelyhankkeen toteuttaminen tai yhteisesti toteutettava toimitus. Konsortiosopimus solmitaan sopimuksen osapuolten yhdessä toteuttaman projektin puitteiden ja hallinnon määrittelemiseksi."
(http://www.jarisotka.fi/teknologiajuridiikan-sanastoa-112010/ )

"Aikuisen lapsen sietokyky paukkuu ikääntyvää vanhempaa hoitaessa:...."

Ylen kotimaan toimittaja Susanna Vilpponen kirjoitti 19.6.2016 "Aikuisen lapsen sietokyky paukkuu ikääntyvää vanhempaa hoitaessa: Triplaloukku ahdistaa ja vie voimat". Kirjoituksessa käsitellään muun muassa sitä roolien muutosta perheessä, kun ikääntyvä vanhempi alkaa tarvita apua tai on jo pitkään tarvinnut apua jokapäiväisten toimintojen ja asioiden hoitamisessa. Vanhemman ja lapsen roolit voivat muuttua varsin nopeastikin päinvastaiseksi kuin mitä ne olivat ennen ja totutuista vastuujaoista sukeltaminen tuntemattomaan ja outoon roolimaailmaan voi tuoda tullessaan voimakkaitakin sopeutumisongelmia perheenjäsenten keskuudessa. 

Vanhuspsykiatri Pirjo Juhela toteaa kirjoituksessa, että monelle ikääntyvälle on kova pala tunnustaa oma heikkoutensa ja että myös avun vastaanottaminen on vaikeaa ja se voidaan kokea todella kiusalliseksi. Juhela kertoo nähneensä tapauksia, jossa äiti on todella hauras ja heikko, mutta pitää silti kiinni siitä vallastaan, jossa hän on se , joka määrää ja tietää. Se voi olla todella iso haaste.

Millaisia tunteita sitten on lupa tuntea, kun roolit perheessä ovat heittäneet kuperkeikkaa ? Entä mistä saa voimaa jatkaa hoitamista tai apua, mikäli voimat eivät tunnu riittävän ja tunnemyrskyt vievät mennessään? Vai saako omaishoitaja näyttää lainkaan väsymyksen tunteita tai purkaa tuntemuksiaan?

Väestöliiton vanhemmuuskeskuksen koordinaattori Minna Oulasmaa pohtii kirjoituksessa, että vaikka on puhdas halu auttaa, niin vastaan voi tulla aggressioita, syytöksiä ja haukkumisia ja ja jatkaa, että se voi vaikuttaa hoivahalukkuuteen aika paljon. Oulasmaa muistuttaa, että silloin on hyvä ymmärtää, että oma vanhempi on tilanteessa puolustuskannalla ja että se helpottaa, kun ymmärtää, että toinen on hädissään ja peloissaan. Oulasmaa myös opastaa, että solvauksia ei kannata ottaa henkilökohtaisesti.

Oulasmaan mielestä on tärkeää tunnustaa oma rajallisuus ja alkaa hoitamaan asioita tarpeeksi ajoissa. Palvelutalojen ja tukitoimien pitkät jonot voivat hänen mukaansa johtaa siihen, että seniorin kunto voi mennä jo odotteluaikana tosi huonoksi ja samaan aikaan omaiset ajavat itsensä piippuun ja vasta sitten aletaan asioida kunnan toimijoiden kanssa. 


Vanhuspsykiatri Juhela toteaa myös, että aina suhteet vanhempiin ei ole olleet ruusuiset
ja kun vahvatahtoinen äiti tai isä muuttuu 
hauraaksi avuntarvitsijaksi ristiriitaiset tunteet nousevat pintaan. Silloin on asiantuntijoiden mukaan äärimmäisen tärkeää päästä purkamaan omia tunteita joko ammattiauttajan tai luottoystävän kanssa. Juhela on huomannut, että ulkopuolista apua on tarjolla aika vähän. Hän kertoo, että vertaistuki olisi kuitenkin erittäin tarpeellista, jotta voisi vaihtaa kokemuksia eri tunteista, jotka saattavat olla hyvinkin kielteisiä ja pahoja. Myös Oulasmaa korostaa asioiden käsittelyn tarpeellisuutta ja sanoo, että jokainen tuossa tilanteessa oleva ansaitsee luottoihmisen kenen kanssa voi puhua niistä raadollisista tunteistakin sillä tavoin, ettei tarvitse esittää jaksavaa ja pärjäävää sankarilasta, joka hoitaa kaiken.

Oulasmaa on myös sitä mieltä, että vaikka menneisyyden haamut nousisivat päivänvaloon ja tie olisi mäkinen, voivat vaikeatkin suhteet päätyä lopulta onnellisesti. Oman isän tai äidin huolehtiminen voi myös lähentää ja uudistaa lapsen ja vanhemman suhdetta.  Hän toteaa, että parhaimmillaan hoitojaksosta voi tulla molemmille erittäin mieluisa ajanjakso ja että sen kautta on hyvä mieli koko loppuelämäksi.

Virallisia ja epävirallisia omaishoitajia painii näidenkin arkisten asioiden parissa päivästä ja vuodesta toiseen. Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry:n mukaan Suomessa on arviolta 60 000 omaishoitajaa, jotka tekevät ympärivuorokautisesti sitovaa ja vaativaa omaishoitotyötä. Suurin osa omaishoitotilanteista jää lakisääteisen korvauksen ulkopuolelle huolimatta siitä, että tilanteiden sitovuus ja vaativuus selkeästi tukea edellyttäisikin.  Lainsäädännössä (laki omaishoidon tuesta) omaishoitajalla tarkoitetaan hoidettavan omaista tai muuta hoidettavalle läheistä henkilöä, joka on tehnyt omaishoitosopimuksen hoidettavan kotikunnan kanssa. Tuen saajien määrä (noin 13 000 vuonna 1994) on noussut tasaisesti ja oli vuonna 2014 noin 43 000. 

On ollut positiivista huomata, että julkisessa keskustelussa on huomioitu myös iäkkäitä ihmisiä hoitavat omaishoitajat ja heidän jaksaminen. Keskustelua ja kansalaiskoulutusta tulisi olla myös tästä aiheesta enemmänkin, sillä omaishoitajien jaksaminen on ensiarvoisen tärkeää asia, jotta ikäihmisten hyvinvointi voidaan samalla taata siltäkin osin. Toisaalta on myös muistettava, että omaishoitajuus ei koske pelkästään iäkkäiden ihmisten hoitamista, sillä omaishoitajuus ei katso hoidettavan ikää.

Kun mietitään yhteiskunnassamme tapahtuvaa selkeää väestön nopeaa ikääntymistä ja samalla julkisten kustannusten karsimista, ei pidä unohtaa, että omaishoitajuus on tulevaisuudessakin yhteiskunnalle ensiarvoisen tärkeä hoitomuoto, jota tulee ehdottomasti tukea - myös rahallisesti. Tuen myöntämisen perusteita tulee jatkuvasti tarkistaa ja on huomioitava paremmin yksilölliset tarpeet päätöksissä. Tärkeää on myös hoidettavan lisäksi taata omaishoitajien jaksaminen ja kehitettävä sekä parannettava myös tätä osa-aluetta.

Jaksamista kaikille omaishoitajille - muistakaa, että hoitamanne rakkaat läheiset ovat elämänne arvokkain rikkaus!

Oletko Sinä omaishoitaja? Käy tekemässä testi - saatat yllättyä: tästä testiin 

Entä tunnistatko omaishoitajan: 

http://www.tunnistaomaishoitaja.fi/oppaat/tunnista_omaishoitaja.pdf 

Omaishoidon arjesta muualla suosittelen seuraavaa blogia:
http://siipiensuojaan.blogspot.fi/ 


Lähteet:
http://yle.fi/uutiset/aikuisen_lapsen_kestokyky_paukkuu_ikaantyvaa_vanhempaa_hoitaessa_triplahoitoloukku_ahdistaa_ja_vie_voimat/8965253 
http://www.omaishoitajat.fi/
http://www.tunnistaomaishoitaja.fi/ 
Kuvat: https://pixabay.com